skip to main |
skip to sidebar
"Tiedostojen jakoon erikoistuneen Pirate Bay -nettisivuston perustajat ovat raivoissaan: heidän maailmanlaajuisesti tunnetuksi tullut, merirosvolaivaa esittävä logonsa on kaapattu!
Pirate Bay ei tullut rekisteröineeksi tunnustaan koskaan. Sandryds Handel -niminen yritys huomasi tilaisuutensa tulleen ja rekisteröi Ruotsin patentti- ja rekisterihallituksessa logoin itselleen, kertoo Aftonbladet.
- Emme nähneet, että se olisi kenenkään toisen omistuksessa. Se ei ollut rekisteröity ja niinpä me testasimme, Sandryds Handelin begt Westborg sanoo Aftonbladetissa.
Lehden mukaan Pirate Bayn perustajat ovat raivona. He ovat muun muassa kirjoittaneet patentti- ja rekisterihallitukselle e-mailin, jossa he ihmettelevät, kuinka voidaan hyväksyä niin ilmeinen plagiaatti. He hakevat rekisteröinnin purkua.
Nähtäväksi jää, saako Pirate Bay sympatiaa perätessään tekijänoikeuksiaan. Pirate Bay kun itse on ollut tuomiolla luvattomasta tekijän oikeuksien alaisen materiaalin jaosta. Myös yhtiön nimi viittaa selkeästi piratismiin, joten tavallaan yritys sai maistaa omaa lääkettään." (Aamulehti)
*ringaling*
- Sandryds Handel, kuinka voin auttaa.
- Pirate Bay täällä moi!
- Ai terve. Mitä jätkät.
- Veitte meidän logon!
- Hä, minkä.
- Meidän logon!
- Kato joo, onhan noissa jotain yhtäläisyyttä. Mut meillä se kirjoitetaan eri tavalla.
- Mut kaikki näkee et se on sama!
- Mut ei se kuiteskaan oo, ni.
- Miksi te ylipäänsä sen rekisteröitte? :(
- No eihan ekaksi ruvetaan mainostamaan sillä USB-kovalevyjä. Seuraavaksi me perustetaan The Piratebay -tamponimerkki. Ja lopuksi alamme sponsoroida tällä nimellä oikeistolaispuolueita.
- Mut nythän kaikki yhdistää meidät niihin! Roistot! Varastitte meidän nimen!
- Eihän mitään digitaalista voi _varastaa_. Onhan teillä vielä se teidän vanha logo. Senkus vaan käytätte. Nyt vaan teidän logonne tuli yleishyödylliseen käyttöön. Tää on vaan meidän tulkinta siitä ja se on arvokasta kulttuuria. Mut nyt mun pitää lopetella, koska me ollaan perustamassa Tukholmaan The Piratebay -öljyhomoklubi. Siellä kuule saa puujalkaa persreikään niin että tuntuu!
- Rekisteröitte tämän vain vittuillaksenne!
- No...kyllä joo. Entäs sitten?
- ...
- Niin arvelinkin. Moikkadoi!
"Espoon pysäköinninvalvonta iski sikainfluenssarokotetta jonottaneiden autoihin Espoonlahdessa maanantaina.
- Jono ulottui kauppakeskus Lippulaivalle asti. Sillä välin kun ihmiset tärisivät jonossa, kävivät lappuliisat sakottamassa kaikkien autot. Siinä tuli monelle eläkeläiselle tippa linssiin. Järkyttävää toimintaa, Ilta-Sanomiin yhteyttä ottanut henkilö kertoo.
Pysäköinninvalvoja Petteri Aumala vahvistaa Ilta-Sanomille, että paikalla on käyty. Hän ei tiedä, kuka sakkoratsian oli tilannut.
Aumalan mukaan tämän jälkeen on kuitenkin sovittu, ettei terveysasemia ratsata enää rokotusten aikaan." (Uusi Suomi)
- Kaupunginhallituksen kokous alkaa, kop kop.
- No niin, otetaanpas agendalla ensimmäinen aihe, joka myös päättää kokouksen: Mistä me revitään lisää rahaa? Valtuutettu Jantunen.
- No, mitäs jos nostetaan veroja? Sehän on tää perinteinen?
- Ei uskalla nyt. Suomenruotsalaiset ostavat kohta Kauniaisen itselleen ja jättävät veroprosentit nollaan.
- Nostetaan kirjastojen ja lääkäriasemien palvelumaksuja?
- Ei kukaan käy kirjastossa ja kaikilla on työterveyshuolto.
- Nostetaan joukkoliikenteen hintaa.
- Kaikilla on autot. Hetkinen...kaikilla--
- On...
- Autot! Mahtavaa! Aletaan sakottaa ihmisiä!
- Mutta 90% Espoosta on jo pysäköintikieltoaluetta.
- Eli sieltä saa paljon ilmaista rahaa! Missä kaikkialla olisi ihmisiä pysäköimässä paljon?
- No Lippulaivassa olisi sikainfluenssarokotteiden jako.
- Aivan mahtavaa! Jönssönen, keksi toinenkin paikka!
- No hautausmaan vieressä on sunnuntaisin usein autoja parkissa kun laitetaan mummoja multiin.
- Sakkopartio sinnekin. Hetkinen, eikös meillä ole myös hätätiedotuspalvelun ilmoitukset saatavilla?
- Toki on. Kuinni?
- No, seuraavan kerran kun rekka heittää Länsiväylällä poikittain ja liikenne pysähtyy niin sitten laitetaan ripin rapin lappuliisapartio juoksemaan autot läpi ja laittamaan kaikille sakot! Koska eihän nyt saakeli keskelle moottoritietä saa pysäköidä!
- Mut niillähän on moottorit käynnissä, eihän se oo pysäköintiä?
- Äppäp! Lain mukaan pysähtymisen määritelmä on joko matkustajien tai tavaroiden kyytiin otto tai kyydistä jättö! Kaikki muu on pysäköimistä!
- Nerokasta! Jos kaadellaan rekkoja sopivasti niin saadaan tunnissa sakotettua tuhansia autoilijoita!
- Ei meitä muuten olisi näihin hommiin valittu!
"Kolme ehjin nahoin viime syksyn rahoitusmarkkinoiden kriisistä selvinnyttä amerikkalaista pankkia valmistautuu maksamaan työntekijöille ennätysbonukset, uutistoimisto Bloomberg kertoo.
Bloombergin mukaan nämä kolme pankki ovat Goldman Sachs, Morgan Stanley ja JP Morgan Chase. Kaikki kolme pankkia ovat maksaneet takaisin pääomatuen, jota ne saivat Yhdysvaltain liittovaltiolta viime syksynä.
Rahoitusmarkkinoita seuraavat analyytikot arvioivat, että nämä kolme pankkia maksavat bonuksia työntekijöilleen yhteensä 29,7 miljardia dollaria eli 19,8 miljardia euroa. Summa on 60 prosenttia suurempi kuin viime vuonna.
Summa on myös suurempi kuin edellinen yhteenlaskettujen bonusten ennätys. Ennätys on vuodelta 2007. Tuolloin nämä kolme pankkia maksoivat bonuksia 26,8 miljardia dollaria eli 17,9 miljardia euroa, Bloomberg kirjoittaa.
Bonukset jaetaan Bloombergin mukaan 119 000 työntekijän kesken. Se tekee keskimäärin 250 400 dollaria eli 167 000 euroa henkeä kohden.
Käytännössä bonuksia ei jaeta tasapuolisesti. Suurin osa rahoista menee ylimmille johtajille sekä muille paljon voittoa työnantajalleen tuoneille ihmisille." (HS)
- Huh! Meinasi kyllä tulla löysät housuun!
- No kyllä! Vastedes muistetaan ettei jouduta pankkikriisin kurimukseen!
- No se kyllä muistetaan! Vastedes ei mitään vastuuttomuuksia! Pidetään tiukka linja ja pääomat korkealla!
- Niin just! Ei heitellä rahoja ihan minne sattuu!
- Aivan niin! Eiköhän me pojat olla ansaittu tästä hommasta oikein kunnon bonukset!
- No ollaan! Laitetaanko saman tien vaikka 29,7 miljardia euroa!
- Joo, ja pääasiassa meille!
- Juu!
- Hei jätkät.
- No?
- Öö, eiks me just sovittu että ei enää vastuuttomasti jaella rahaa?
- No eihän se oo vastuutonta! Siis kamoon hei, säästetään ens vuonna sit! Eihän nyt voi tulla heti _toista_ kriisiä tähän perään, eihän!
- No ei tietenkään! Ollaan vastuullisesti vastuuttomia!
"Helsingin Rautatientorin metroasema saattaa olla kiinni jopa puoli vuotta vesivahingon takia.
HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenrannan mukaan tarkempi arvio tilanteesta voidaan antaa iltapäivällä, kun aseman rullaportaiden vauriot saadaan tutkittua tarkemmin. Jos rullaportaat täytyy vaihtaa, voi asema olla kiinni jopa puoli vuotta.
Liikenne Kaisaniemestä länteen on Lahdenrannan mukaan poikki ainakin maanantaina. Metrojunat pääsevät näillä näkymin ajamaan Rautatientorin läpi kuitenkin lähipäivinä, Lahdenranta arvioi STT:lle. Metroradan sorapohja ei näytä vaurioituneen, joten suuria korjaustöitä ei luultavasti tarvita. HKL aikoo vielä maanantaina aikana tehdä koeajon Rautatientorin aseman läpi." (Uusi Suomi)
- Reima!
- Esko!
- Kuulitko että Rautatientorin metroasema suljetaan kuudeksi kuukaudeksi!
- Joo! Voi helevettiläinen! Missä me nyt juodaan Gambinaa?
- Mennään sinne Kaisaniemen metroasemaputkeen.
***
- Iida-Metsätähti!
- Veronika-Tummuus!
- Kuulitko että Rautatientorin metroasema suljetaan kuudeksi kuukaudeksi?
- Voi ei, missä me sit pidetään goottihengajaisia?
- Mennään Kaisaniemen puistoon, siellä on talvella vinterfrost.
***
- Spöde!
- Nypä!
- Vittu, kuulitko että Rautatientorin metroasema suljetaan kuudeksi kuukaudeksi?
- No missä vitussa me diilataan nenäkarkkia sillä välin?
- Mennään Kallioon!
***
- Anteeksi, hyvinpukeutunut herra. Rautatientorin metroasema on suljettu eikä metroon pääse täältä.
- Hä? Kuka metrolla ajaa? Minä tulin tänne huoriin.
- Tuomas!
- Tuomas!
- Et sitten oo kirj--
- Hiljaa. Jätetään selittelemättä ja mennään suoraan asiaan.
- No mitäs.
- Eikun pohdiskelin tässä Ne Salmiset -ohjelman funktiota. Sehän on hurjan huono ohjelma.
- Ootko katsonut?
- Yritin kerran, but that's not the point. Eilisen kirjoituksen mukaan netin kertakäyttövitsi Pensseli-setä on nyt Suomessa ja esiintyy siinä ohjelmassa. Niin minä mietin että--
- Meinaat katsoa?
- Niin mietin sellaista että--
- Se on varmaan tosi hauska.
- Hiljaa saatana. Niin mietin sellaista että täähän on oikeastaan aika hyvä juttu.
- Selitä.
- Mieti nyt miten hienoa olisi jos Ne Salmiset profiloituisi viralliseksi "vanha vitsi" -ohjelmaksi. Siis että jos esiinnyt siinä ohjelmassa, olisit automaattisesti iänvanha juttu.
- Vau! Siinä on ideaa!
- Ja mieti, jos siinä aina juhlallisesti laitettaisiin tämä vanha vitsi hautaan! Esiintymisen jälkeen ladon taakse ja kuula kalloon! Syanidipullot kytketään valmiiksi tippaletkuun! Taustakankaaksi teloitusmuuri! Mieti mitkä mahdollisuudet!
- No kyllä! Uijui! Mieti mikä tähtikaarti! Danny! Frederik! Eveliina Kurki!
- Kuka?
- No sillä oli biisi "Sä osaat sillä lailla peppua vemputtaa".
- Ahaa! Julkkisvieraiksi Teuvo Loman ja Timo T.A. Mikkonen!
- BB-Henna ja Martina Aitolehti!
- Matti Nykänen ja Mervi!
- Ja loppuun Johanna Tukiaisen ja Susan Kurosen yhteishaastattelu!
- Jota säestävät Mamba ja Yö!
- Kyllä! Oi kyllä!
- It will be glorious!
- Me päädytään kyllä sinne vielä joskus itsekin.
- Totta kai, mut ei vielä vuosiin! :)
"Youtube-hitti Niilin Hanhien laulaja Pensseli-setä saapuu Suomeen keskiviikkona.
Ebdo Mihemed esiintyy lauantaina MTV3:n Ne Salmiset -viihdeohjelmassa.
Ilta-Sanomien lukijat valitsivat suomeksi tekstitetyn parodiakappaleen Niilin hanhet hauskimmaksi Youtube-videoksi, eikä suotta, sillä sitä on klikattu jo yli miljoona kertaa.
Syyriasta kotoisin oleva Mihemed on erityisesti häissä esiintyvä laulaja eikä hän tiennyt olevansa Youtubessa, sillä se on kielletty hänen kotimaassaan." (IS)
- Kato, Jakke!
- Hei, haluutko kuulla vitsin?
- Noo?
- Mikä on kirkasta ja haisee paskalta?
- Noo?
- Kirkan paska!
- Eiiisssaatana repeän eiivvvv voi hitto paras juttu ikinä, kiitti hei! :D
***
- Hei Jakke! Miten se vitsi menikään? Tytöt ei oo kuullu.
- No siis että mikä on kirkasta ja haisee paskalta.
- Ai niin! Kirkan paska! EI HITSI MITEN HYVÄ JUTTU!
- Joo :|
- Mennään kertoon se noille muillekin!
***
*ringaling*
- Ööhmm...Jakke.
- No moi! Me oltiin täällä bailaamassa ja sä oot nyt kaiutinpuhelimessa! Voisitko kertoo sen vitsin! Täällä on vaikka ketä!
- Ei saatana! Kello on kolme yöllä! *klik*
***
*ringaling*
- Jakke.
- Hei et ikinä arvaa mitä!
- No mitä.
- Pääset kertomaan sen vitsin Ne Salmiset -viihdeohjelmaan!
- Haista sinä mursu paska.
- Ai Kirkan paska?
"Sikainfluenssasta tietoa haluavat ovat ruuhkauttaneet kunnallisia neuvontanumeroita niin pahasti, ettei kaikkiin puheluihin ehditä vastata. Tilanne on samantyyppinen isossa osassa maata.
Linjoja varaavat flunssaoireisten lisäksi rokotuksista kyselevät soittajat. Esimerkiksi Turussa rokotekyselyjä varten on avattu oma numeronsa.
Tartuntaa epäilevälle olisi tärkeää saada puhelunsa läpi, koska monilla paikkakunnilla pyydetään soittamaan ennen vastaanotolle tuloa. Usein sairauslomakin heltiää puhelimessa.Helsingissä neuvotaan tulemaan suoraan influenssa-asemalle, jos ei saa ketään kiinni puhelimella.
Sikainfluenssaepidemia on nyt alkanut levitä Suomessa. Varmistettujen tartuntojen määrä tuplaantui viikossa. Niitä oli eilen lähes 1 100.
Suurin osa tuoreista löydöksistä on Pohjois-Suomesta, mutta niitä on ilmaantunut lisää myös muualla maassa." (IS)
*ringaling*
- Kunnallinen sairaanhoitoneuvontanumero.
- Aaaagh! Just näin telkkarissa että sikainfluenssaa on maa puolillaan!
- Ei nyt aivan. Hiukan yli tuhat tapausta on todettu, mutta ei läheskään tietysti puolta asujamistosta. Olemme toki ottaneet asian vakavasti ja rokotuksia jaetaan--
- Ei mut mullakin on oireita!
- Jaa, millaisia?
- No ensinnäkin mua yskittää aina kun käyn tupakalla!
- No se saattaa johtua tupakas--
- Lisäksi mulla on kuumeinen olo!
- Koko ajan?
- Vain saunassa.
- Jaha...no, toivotaan että asia tästä paranee, juokaa vähän teetä niin tulee parempi olo ja--
- MITÄ MÄ TEEN?! MÄ EN HALUA SIKAFLUNSSAA!
- Herra, teillä tuskin on sikainfluenssaa. Siihen kuuluu korkea kuume. Minulla olisi muitakin puheluita, joten voisitte tietysti käydä rokotuksessa ja...
- EN HALUA SIKAINFLUENSSAA!
- No ette te sitä saa heti ja jos saisitte niin sehän on kuitenkin ihan tavallinen influenssa, on niitä ennenkin ollut eik--
- MITEN MINÄ VOIN VARMISTUA ETTEN SAA SIKAINFLUENSSAA?
- Peskää käsiä, älkää kätelkö vieraita ihmisiä älkääkä menkö aivastusten tielle.
- ENTÄS JOS MEEN?! MITÄS JOS MÄ SAAN SIKAINFLUENSSAN?
- Kuule, ammu ittes niin et taatusti saa sikainfluenssaa.
- Vau! Siinä on kyllä logiikkaa! Kiitos hei tästä! Moi!
*klik*